Innovestor Oy
550 ㎡
Helsinki
2022
Sampsa Pärnänen
Innovestor
Sijoitusyhtiön edustavat tilat henkivät laatua
- Kansainvälistä tunnelmaa kattojen yllä
- Kattava perusparannus
- Sujuva täyden palvelun prosessi
Sijoitusyhtiö Innovestor sai uudet upeat toimitilat Annankadulle avaraan kattohuoneistoon. Aiemmat tilat olivat käyneet pieniksi, eivätkä enää täysin vastanneet yhtiön tarpeisiin. Tulevan toimitilan toiminnallisuus niin työympäristönä kuin asiakastapahtumissa ja henkilöstön viihtyvyys olivat tärkeitä tavoitteita, kun lähdimme suunnittelemaan uusia tiloja.
Tilan layout mahdollisti toimitilan jakamisen Innovestorin asiakkaille tarkoitettuun puoleen ja henkilökunnan sisäisiin tiloihin, joissa tehdään työtä valoisissa tiimihuoneissa.
Palvelukokonaisuus toiveen mukaan
Asiakkaamme sai meiltä toivomansa täyden palvelukokonaisuuden.
Suunnittelmien lisäksi hallinnoimme asiakkaan puolesta kattavan prosessin, johon kuului mm. sopimuskonsultointi, budjetointi, rakennusurakoinnin ja kalustehankintojen kilpailutus sekä kalusteiden vastaanottopalvelut aina viimeistelyihin saakka.
”Yhteistyö Profit Interiorin kanssa sujui erinomaisesti läpi linjan. Suunnittelu oli kuuntelevaa, ennakoivaa ja positiivisesti yllättävää. Koimme, että ajatuksiamme kuunneltiin tarkalla korvalla ja lopputuloksena oli jotakin paljon parempaa. Projekti kokonaisuudessaan tilan hankinnasta aina valmistumiseen asti pysyi aikataulussa, mikä oli erinomainen saavutus.”
– Heli Mehtätalo-Takala, Innovestorin Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Lue lisää Innovestorin asiakaskokemuksesta täältä: Kipinät / Miten sujui Innovestorin sisustussuunnittelu?
Suunnittelimme tiloihin kiinteistön arvoa nostavan perusparannuksen, jossa huomioitiin pintojen kunnostuksen lisäksi tilojen äänieristys, valaistus, akustiikka ja sisäilman laatu.
Neuvottelutilojen lasiseinät ja ovet uusittiin hyvin ääntä eristäviksi ja tilaan lisättiin akustiikkaa parantavia elementtejä.
Remontoinnissa säilytettiin mahdollisin osin olemassa olevaa, mm. kalanruotoparketti ja osa kiintokalusteista kunnostettiin uuteen loistoon.
Työkahvila inspiroi ja kutsuu viihtymään
Työkahvilasta ja keittiöstä tehtiin toimiva, raikas ja viihtyisä. Valaistus ajanmukaistettiin kaikissa tiloissa led-valaistukseksi tyylikkäillä ja laadukkailla valaisimilla.
Lämpimästi tervetuloa!
Asiakkaat ja henkilöstön vastaanottaa toimitilan sydän – avara ja valoisa lounge, jonne saavutaan suoraan hissillä.
Lounge toimii tapahtumatilana Innovestorin asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen järjestämissä tilaisuuksissa. Samalla se on henkilöstön kohtaamisten ja rennon työskentelyn tila. Muhkea sohvaryhmä kutsuu keskusteluun kollegoiden ja asiakkaiden kanssa.
Kaikkien tilojen ilmeen haluttiin viestivän laatua, kansainvälisyyttä ja asiantuntijuutta – mausteena ripaus leikkisyyttä.
Lopputuloksessa toteutuu harkittu kokonaisuus, jossa kalusteet, verhoilut ja elegantit valaisimet puhuvat samaa kieltä. Kiinnostava kalusteiden ja verhoilumateriaalien mix tuo syvyyttä ja ilmentää rentoa, mutta ylellistä tunnelmaa.
Takkahuone toteutettiin neuvottelutilan ja rennon keskustelunurkkauksen yhdistelmäksi. Takan äärelle houkuttelee mukava sohva ja kutsuvat nojatuolit.
Jaa artikkeli:
Tutustu muihin projekteihin
Käyntiosoite
Snellmaninkatu 27
00170 Helsinki
Postijakelun osoite
Liisankatu 21 L 6
00170 Helsinki
Tilamuotoilutoimisto
Profit Interior Oy
Y-tunnus 2504321-8
Laskutustiedot
Verkkolaskut 003725043218
Operaattori 003721291126