Kuopion Energian uusi toimitalo rakennettiin upealle sijainnille Kallaveden äärelle, ja sen tilojen suunnittelu annettiin Profit Interiorin käsiin. Hankkeen lähtökohta oli Kuopion Energian tarve keskittää toimintansa yhteiseen toimitilaan ja lähelle voimalaitosta. Muutoksen strategisia tavoitteita olivat kiinteistöihin liittyvien kustannusten alentaminen, toiminnan tehokkuuden parantaminen sekä laadukas ja brändiä ilmentävä lopputulos. Hankkeen yhteydessä myös Kuopion Energian asiakaspalvelupiste siirrettiin uuden toimitilarakennuksen aulaan.

Monitilatoimisto tarjoaa joustavasti tiloja erityyppisiin työtehtäviin.

Työkulttuuriin ja toimintamalleihin tarvittiin muutoksen myötä uudet mallit. Monitilatoimiston periaatteiden mukaisesti toteutetussa ratkaisussa omille työhuoneille heitettiin hyvästit – uudet tilat helpottavat yhteistyön kulttuurin rakentamista ja tuovat työntekijät saman katon alle. Tämä otettiin vahvasti huomioon tilasuunnittelussa.

Osallistamisen avulla varmistettiin monimuotoisen ja erilaisia työprofiileita tukevan työympäristön luominen ja samalla valmennettiin henkilöstöä muutokseen. Työprofiileihin liittyviä erikoistarpeita huomioitiin mm. sähköverkon valvomotilan ja asiakaspalvelun puhelintyöskentelytilan osalta.

Kuopion Energia - Taideteokset ovat osa tilakokemusta: aulatilassa Ritva-Liisa Pohjalaisen 'Yhdessä'.

Hankkeessa ilahdutti mahdollisuus tilata kiinteistöön uniikki taideteos prosenttitaideperiaatteella kahdelta paikalliselta taiteilijalta. Asiakaspalveluaulassa katseet vangitsee Ritva-Liisa Pohjalaisen värikäs lasiteos ”Yhdessä”. Taiteilijan sanoin: ”Hyväntuulinen, hienosti valoa taittava lasiveistos on kaunis kiitos erilaisten ihmisten yksilöllisyydelle ja yhdessä tekemiselle.” Kaikille avointa ravintolatilaa elävöittää Antti Immosen näyttävä teräs- ja LED-valoista rakennettu valoveistos ”Valon valkea virta” soljuu energian sanansaattajalle Kuopion Energialle sopivasti ikiliikkeessä.

Kuopion Energian Monitilatoimiston sisustussuunnittelu vahvistaa ilmeellään yritysidentiteettiä.

Kuopion Energian slogan on ”Sen tuntee”. Viestin haluttiin välittyvän myös tilojen ilmeessä. Värikäs, voimakas ja virtaava tilakokonaisuus innostaa ja viestii vahvasta brändistä aidosti kuopiolaiselle energiakonsernille.

Työympäristö- ja sisustusarkkitehtisuunnittelu Kuopion Energian uuteen toimitaloon Kuopionlahden rannalle toteutettiin yhteistyössä co-working kumppanimme Sisustusarkkitehdit Avico Oy:n kanssa ja fasilitointi pajoissa Moodit Oy:n kanssa.